Kehitystä vastustetaan taas hampaat irvessä – Mutta mikä on vastustajien vaihtoehto?

Hämeenlinnan kaikkia kehitys- ja rakennushankkeita on vastustettu eri foorumeilla hampaat irvessä. Samoin kävi esimerkiksi Verkatehtaan, Goodmanin, Asemanrannan, Sairionrannan, Aulangon kylpylän ja jopa torin luisteluradan kohdalla. Silti lopulta kun rakennushankkeet ovat valmiita, kuuluu enemmistön suusta tyytyväistä hyväksyntää.

Onneksi kyse on vain pienestä ja äänekkäästä ryhmästä, joka vastustaa kovaan ääneen ja kaikkea. Loppujen lopuksi suurin osa kaupungin asukkaista on tyytyväisiä, kun kehitetään uutta.

Äänekäs vastustusliiga taas äänessä

Nyt tämä kovaääninen vastustusliiga on aloittanut jälleen tutun pelinsä. Vastahanka käynnistyi, kun kaupunki alkoi suunnitella tulevia kehityslinjoja Hämeensaareen. Kyseessä on yksi keskusta-alueen parhaista mutta täysin hyödyntämättömistä alueista.

Fakta on se, että Hämeenlinna tarvitsee uusia asukkaita ja investointeja. On pelkästään hyvä, että saisimme lisää uusia asukkaita muuttamaan kaupunkiin, ja vieläpä varakkaita sellaisia. He ovat kyllä valmiita maksamaan isojakin summia asumisestaan keskustassa järven rannalla, sillä tällaista herkkua ei ole tarjolla kovin monessa paikassa tunnin säteellä Helsingistä.

Päivän trendinä on muuttaa palveluiden lähelle

Tämän päivän trendinä on muuttaa keskustaan lähelle palveluita. On helppo nähdä, mitä Tampereella on tapahtunut. Koko keskusta muuttaa siellä ilmettään monitoimihallin, aseman kannen ostoskeskusten, tornitalojen ja raitiovaunulinjojen ansiosta. On varmaa, että tämä muutos lisää Tampereen vetovoimaisuutta uusien asukkaiden ja yritysten silmissä vuosikymmeniksi eteenpäin.

Yleisin vastustajien argumentti on, että ”ei kaupungin kannata laittaa rahojaan uusiin rakennushankkeisiin, vaan peruspalveluihinsa”. Miksi tämä muka olisi näin? Ovatko vastustajat unohtaneet, miten peruspalveluihin saadaan enemmän rahaa?

Kehitys ja kasvu tuovat asukkaita ja investointeja

Kun kaupunki kehittyy ja kasvaa, meille tulee lisää asukkaita ja investointeja. Näin saamme niitä verotuloja, joilla nimenomaan varmistetaan koulujen, päiväkotien ja terveyskeskusten laadukas ylläpito nyt ja tulevaisuudessa. Kaupungin pitää olla mahdollistaja rakentajille ja yrityksille. Hattu päästä ja punainen matto esiin niille yrityksille, jotka ovat valmiita laittamaan rahojaan kaupunkimme kehitykseen. 

Kehityshankkeita on helppo vastustaa, mutta mikä on vastustajien vaihtoehto, jolla pysymme mukana kilpailussa asukkaista, investoinneista ja verotuloista?

Hämeenlinna joko kehittyy ja kasvaa – tai pienenee ja näivettyy. Paikallaan pysyminen ei ole vaihtoehto. 

Mika Walkamo
Yrittäjä ja työnantaja
#tekoja