Kaikkihan me haluamme, että vanhuksia hoidetaan hyvin

Äitini kanssa 60-luvulla Hämeessä

Vanhustenhoidosta puhutaan nyt paljon. Aihe on tärkeä, sillä kaikkihan me haluamme, että vanhuksia hoidetaan hyvin. Nyt tehtävät päätökset eivät koske vain nykyhetkeä, vaan myös meitä tulevaisuudessa. Kyse on pitkälti rahasta ja sen riittävyydestä, sillä samasta rahapotista pitäisi hoitaa homekoulut ja päiväkoteihinkin palkata lisää väkeä. Minä satsaisin kaikkien edellä mainittujen asioiden osalta valvontaan ja sanktioihin, sillä nämä hommat vaan pitää saada kuntoon.

Oma äitini kuoli viime vuonna. Hän vietti viimeiset neljä elinvuottaan Voutilan vanhainkodissa Hämeenlinnassa. Äitini sai hyvää hoitoa ja henkilökunta oli ammattitaitoista ja ystävällistä. Olenkin hänen viimeisten elinvuosiensa hoidosta erittäin kiitollinen häntä hoitaneelle henkilökunnalle. Olen myös kiitollinen siitä, että Suomessa on olemassa järjestelmä, joka hoitaa vanhuksia.

Kaikessa tässä keskustelussa ei voi luonnollisesti olla välittymättä vaalien läheisyys. Vanhustenhoidon ongelmat ovat olleet olemassa jo yli 10 vuotta. Musta Pekka kiertää nyt porukassa, ja se yritetään jättää Kokoomuslaisten käsiin.
Nyt olisikin aika lopettaa toistemme sättiminen ja kääntyä itse vanhusten ja hoiva-alan ammattilaisten puoleen, aidosti ratkaisuhakuisella asenteella. Laajalla yhteistyöllä kun on mahdollista saada aikaiseksi isoja ja konkreettisia asioita.

3 Replies to “Kaikkihan me haluamme, että vanhuksia hoidetaan hyvin”

  1. Tämähän ei ole uusi asia. Nyt vain todellinen vaalikikka ja etenkin oppositiolta. Pahemmat räksyttäjät demareissa. Jos nää puheet vaikuttavat äänestystulokseen niin että demarit voittavat. Täytyy ihmetellä kansalaisten taitoa asioiden sisäistämiseen
    Ei kuitenkaan vanhustenhoito saa olla pörssibisnes.

  2. Hei Mika
    Olen seurannut erilaisia keskusteluja, niin koko euroopan kuin suomenkin akuuteista haasteista. Viimeaikoina tämä vanhustenhoito on ollut etenkin kaikkien kohteena ja ikäänkuin irroitettu kokonaisuudesta. Itse olen vähän kyllästynyt asioiden yksinkertaistamiseen ja itsensä ulkoistamiseen vastuuista. Liikaa on totuttu siirtämään vastuuta pois yksilöltä – on helppo syyttää ulkopuolisia tahoja ilaman että on esittää rakentavaa ehdotusta siitä miten asiat hoituisivat kokonaisuuden kannalta tehokkaimmin ja paremmin.

    No tässä alla kannanottoni eräälle FB-ystävälle, joka valitti jälleen vanhusten kohtelusta ja vaati heille parempaaq hoitoa, enemmän hoitajia. Vastauksia ja myötäilmaisuja oli kymmenittäin, vaan ei mitääm konkreettisia ehdotuksia asian hoitamiseksi. Vähän turhauduin…

    ”Ehdottomasti samaa mieltä. Vanhusten hoitoa pitää parantaa, samoin päiväkotien ja esiopetusta kehittää. Koulutusta parantaa, jotta ei tarvitse tehdä töitä opiskelun ohella, opintorahaa nostettava. Sairaanhoitoa parannettava, hoitotakuu ja jonot lyhyiksi. Lisää lääkäreitä ja hoitajia sairaaloihin. Varhaiskuntoutusta enemmän sitä tarvitseville. Suomen tieverrkko vaatii välitöntä parantamista, ammattikuljettajat moittivat jo paikoin todella vaaralliseksi. Julkisia liikennemaksuja ei saa korottaa, mielummin ilmainen. Suomen turvallisuus on taattava, armeijalla on oltava riittävä ja nykyaikainen kalusto jotta voivat puolustaa maata. ………
    Yhtälö ei taida kuitenkaan toimi muuten kuin: Veroja on ehdottomasti nostettava reippaasti ja kaikilta, jotta tässä ainoassa kassassa (valtio) riittää maksukykyä!! En usko että tälle on kannatusta!
    Palataan ajassa hieman taaksepäin. Kansakoulu oli ilmainen, oppikouluissa lukukausimaksut. Lapset asuivat kotona, vanhempien luona kunnes opiskelut oli saatu päätökseen. Mahdollisesti tekivät töitä ja maksoivat kotiin ylöspidosta. Perhekäsitys oli laajempi, kannettiin vastuuta läheisitä. No – vanhaan ei tarvitse palata.
    Mitä jos kuitenkin jokainen tekee jotain itse. Maailman paras rakkain mummo on hoitolaitoksessa eikä sitä ole syötetty.. Istunko viereen ja autan mummoa syömään, vai valitanko asiasta, koska syöttäminen ei kuulu minulle?
    Vaikeita asioita ja kokonaisuus on ratkaistava. Yhden osa-alueen hoitaminen johtaa vain toisaalla ongelmiin. Ei ole helppoja vastauksia!”

    Tähän ei tullut sitten ketjusta kommentteja…

    Tsemppiä sinulle vaaleihin ja Kokoomukselle näiden vaikeiden asioiden ratkaisemiseen ilman että jätämme jälkipolville kohtuutonta velkataakkaa.

    Ehkä vahan sekava kirjoitus, mutta aurinkoista ja työntäyteistä kevättä!
    Maija

  3. Vasemmisto tulee voittamaan tämän keskustelun ellei viestintä muutu. Oletko pannut merkille miten usein eritellään lähihoitajat ja sairaanhoitajat. Ei koskaan sillä kaikki mahtuu ’hoitaja’ yhteisnimikkeen alle. Tästä seuraa koko keskustelun hämärtyminen tunnepohjaiseksi kauraksi sillä kaikkihan haluavat että ’hoitaja’ huolehtii omaisista eikä ’vanhustyöntekijä’ tai ’henkilökohtainen avustaja’.
    Realiteetit ovat
    -että useimmat toimet vanhusten parissa ovat avustavia ja terveydenhuollon perustukinto on tarpeeton siinä mittakaavassa mitä esitetään. Toki lääkäri ja sairaanhoitaja ovat välttämättömiä mutta argumentit että ’hoitajia on lian vähän’ tai ’hoitajat ovat jaksamisen rajalla’ on mielestäni tarkoituksella harhaanjohtava. Se vain kuulostaa paremmalta ja herättää voimakkaampia tunteita kuin että ’avustajia on vähän’.
    -työikäisiä sairaanhoitajia on n 80,000. Lähihoitaja nimike on rekisteröity 140,000kpl. Jälkimmäinen pitää sisällään päiväkodin ohjaajasta alkaen useiden alojen ’avustavia’ tehtäviä jossa voidaan kyllä ’myydä’ hieno ajatus terveydenhuollon osaamisen tarpeellisuudella mutta onko se sittenkään?
    -siitä on kuitenkin yksi hyöty yhteiskunnalle joka olisi hyvä mainita. Lähihoitaja saa 400,- pienempää peruspalkkaa mutta luetaan silti hoitajaksi, siis henkilö jonka kansa ymmärtää sairaanhoitajaksi. Jos kolmannes 140 tuhunnesta lasketaan työskentelevän sairaanhoitajan tehtäviä vastaavissa töissä niin vuosi säästö on noin 300miljoonaa.
    -ja tietenkin harkittavia asioita mutta ei välttämättä ääneen. TE tsto kampajoi hyvin aktiivisesti lähihoitajatutkintoa kaikille työttömille. Tästä seurasi, …yllätys, yllätys… laatuongelmat. (isännointi oli toinen suosikki). Tähän liittyen uskon myös että taustalla vaikuttavat myös OAJn ja oppilaitosten edut jotka ottavat ilomielin vastaan oppilaita 2-3 v koulutukseen.

    Pidä viestintä asiapohjaisena ja torpeedoi tunnepohjainen vouhotus niin kansa kiittää.

Kommentit on suljettu.