Oikeita tekoja

 

Olen aina ollut suomalaisen työn, maan ja yrittäjyyden puolella. Olen tehnyt työtä, tarjonnut työtä ja luonut työtä.


Yrittäjänä olen tottunut siihen, että asiat pitää tehdä.


Mika Walkamo
Kokoomus

Asiat pitää hoitaa

Terve talous

Terve talous on hyvinvoinnin perusta. Valtion velkaantuminen on saatava kuriin, yrittäjien asemaa on helpotettava ja veroja on alennettava. Suomi elää työllä. Työ on parasta sosiaaliturvaa, ja

sen pitää aina olla kannattavaa.

TURVALLISUUS ON TAATTAVA

Tunnemme historiamme ja tiedämme, että se voi toistaa itseään. Meillä on oltava vahva oma armeija ja kyky puolustaa itsenäisyyttämme puolustusliitto NATOn jäsenenä.

 

ARVOKAS MAA- JA METSÄTALOUS

Meidän on oltava ruoantuotannon suhteen huoltovarmoja. Viljelijät ovat myös yrittäjiä ja työnantajia, ja heidän asemaansa täytyy parantaa. Metsäsektori on korvaamaton osa talouttamme.

Suomalainen metsänhoito on kestävää ja maailman huippua. Pidetään sitä koskeva päätöksenteko omissa käsissämme.

VALTION keskittyTTÄVÄ olennaiseen

Valtion rooli on huolehtia siitä, että meillä kaikilla on hyvät peruspalvelut.  Valtion rooli ei ole holhota ihmisiä eikä yrityksiä.

 

Viinit ruokakauppoihin, aukiolot vapaaksi ja väljyyttä rakennusmääräyksiin.

OMAVARAINEN ENERGIA

Energian raju hinnannousu voidaan estää vain luomalla Suomeen riittävästi omaa energiantuotantoa. Tarvitsemme ydinvoimaa sähköntuotantoon ja puuta lämmitykseen. Uusiutuvaan energiaan tarvitaan investointeja ja innovaatioita.

Suosittelijat
BLOGI
 
Hei opetushallitus, miksi peruskoulu unohtaa pojat?

 

Verkkouutiset 16.03.2023 | 07:00

 

Koulu on monelle pojalle kamala paikka. Olen itse syntynyt keväällä, mutta en taatusti ollut koulukypsä ekaluokkalaisena. Muistan elävästi, että oli mahdotonta pysyä aloillaan, kun veri veti telmimään. Olisin hyvin voinut mennä vuotta myöhemmin ensimmäiselle luokalle.

 

Vuodet ovat vierineet, mutta peruskoulu ei ole muuttunut: se laitos on yhä haastava nuorille pojille. Lopputulokset näkyvät poikien koulumenestyksessä, ja se synkistää myös poikien aikuisuutta. Liian moni suomalainen mies syrjäytyy. Miehet ovat enemmistönä asunnottomissa, alkoholisteissa, väkivallan tekijöissä – ja väkivallan uhreissa.

 

Koululaitos yrittää kahlita poikia, mutta siinä se on tuomittu epäonnistumaan. Liian moni asia opetetaan keskustelemalla, ei toimimalla. Sitten ihmetellään, miksi poikien oppimistulokset ovat huonompia ja miksi pojat jäävät luokalleen useammin kuin tytöt.

 

Keskimääräinen poika oppii kahdella tavalla: auktoriteetilla tai aktivoimalla. Auktoriteettia käytettiin sotien jälkeen, jolloin yksikään oppilas ei uskaltanut inahtaakaan luokassa ilman lupaa. Nykyään parempi metodi olisi aktiviteetti, toiminta. Laskemaan voi opetella palloleikin avulla, ja ryhmätyöt voisivat olla kilpailullisempia.

 

Tärkeää olisi ottaa huomioon sukupuolten erilaisuus jo opetuksessa. Todistetusti poikien aivot kehittyvät hitaammin. Poikien ADHD esiintyy ylivilkkautena, eikä moni poika malta istua pulpetissa kovinkaan kauaa.

 

Tämä kaikki heijastuu koko yhteiskuntaan. Jokainen syrjäytynyt mies on paitsi henkilökohtainen murhenäytelmä, myös menetys yhteiskunnalle. Sen sijaan jokainen kouluttautunut on satsaus sekä yksilön henkilökohtaiseen menestykseen että yhteiseen bruttokansantuotteeseen.

Jokaiseen ongelmaan on olemassa ratkaisu. Minulla on niitä neljä.

 

Ensinnäkin meidän pitää saada opettajakuntaan enemmän miehiä. Nyt on kyse lasten tulevaisuudesta, eikä kaikilla pojilla ole elämässään hyvää miehen mallia. 

 

Toisekseen meidän pitää kieltää kännykät luokissa. Liika ruutuaika ei tee hyvää tytöille eikä pojille. Sosiaalisen median loputon kuva- ja videovirta aiheuttaa ahdistusta, heikentää keskittymiskykyä ja huonontaa sosiaalisia taitoja. Onhan meiltä aikuisiltakin kielletty kännykän käyttö ajaessa – miksi emme kieltäisi lapsilta kännykän käyttöä oppiessa?

 

Kolmannekseen meidän pitää kyetä eriyttämään opetusta myös ylöspäin. Jos lapsi turhautuu liian helpoilla oppitunneilla, hän alkaa helposti häiriköidä tuntia. Niinpä on sekä yksilön että yhteiskunnan etu, jos autamme lahjakasta lasta etenemään koulussa nopeammin. Lapsi voi oppia opiskelutaitoja vain siten, että hän saa sopivan haastavia tehtäviä. Silloin pitää mahdollistaa luokan yli hyppäämiset ja erilaiset matematiikkakerhot.

 

Neljäs ratkaisu on toiminnallisuus. Siihen voi ottaa mallia partiolaisten kasvatusmenetelmistä. Vietin nuorena poikana paljon aikaa leireillä, retkillä, metsässä ja partiokilpailuissa. Partiosta sain sellaiset ryhmätyön ja itsensä haastamisen opit, että ne kantavat elämässäni yhä tänäkin päivänä. Kouluissa tarvitaan enemmän reipasta partiomeininkiä.

 

Kaiken lisäksi nämä neljä muutosta ovat lähes ilmaisia. Nämä eivät vielä vaadi lisäresursseja opettajakuntaan eikä kovin kummoisia erityisjärjestelyitä. Riittää kun saamme enemmän miehiä opettajiksi, kiellämme kännykät luokissa, helpotamme mahdollisuutta hypätä luokan yli ja lisäämme toiminnallisuutta opetuksessa.

 

Jokainen meistä haluaisi myös pienempiä luokkakokoja ja enemmän kouluavustajia, mutta kukaan ei tiedä, mistä niihin löydetään rahat. Siksi ehdottamani neljä muutosta pitää toteuttaa nyt heti: ne ovat halpoja ja tehokkaita.

 

Mika Walkamo

Mika

Olen pitkän linjan matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan yrittäjä. Olen toiminut Vanajanlinna Groupissa vuodesta 1998. Yrittäjänä olen tottunut siihen, että asiat tehdään, eikä vain puhuta. 

 

LUOTTAMUSTEHTÄVÄT

 

  • Hämeenlinnan kaupunginhallitus 2021 –

  • Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto 1992 - 2000, 2021 –

  • Hämeen Yrittäjät, varapuheenjohtaja 2021 -

  • Suomen Golfammattilaisten PGA ry, puheenjohtaja 2009 – 2019

 

TEHTÄVÄT OSAKEYHTIÖISSÄ

 

  • Hämeenlinnan elinkeinoyhtiön Linnan Kehitys Oy, hallitus 2021 –

  • Vanajanlinna Oy, hallituksen puheenjohtaja 1998 – 2021

  • Salibandyliiga Oy (nykyään SSBL Salibandy Oy), hallituksen jäsen 2013 – 2015

  • Linna Golf ry, puheenjohtaja 2004 – 

  • HHJ 2022

 

TUNNUSTUKSET

 

  • Tasavallan Presidentin myöntämä Suomen Leijonan Ritarikunnan ritarimerkki 2017 

  • Hämeen kauppakamarin myöntämä kultainen elämäntyömerkki 2018

  • Hämeen maakunnallinen yrittäjäpalkinto 2008

  • Vuoden yrittäjä Hämeenlinnassa 2003

 

Tule tiimiin...

 

Tule mukaan vaalitiimiin. Jokaiselle löytyy sopiva paikka,

eikä suuria ei tarvitse ponnistaa.

 

Tehdään yhdessä iso askel Hämeen hyväksi!

 

Laita postia ja olemme sinuun yhteydessä mitä pikimmin!

  

Nimi *
Sähköposti *
Puhelin