Vanajanlinnassa kansainväliset asiakkaat kohtaavat kansainvälisen henkilökunnan

Kuvassa Mika Walkamo ja uusiseelantilainen kokki Courtley Korhonen-Field, joka saapui Suomeen vuonna 2009, rakkauden perässä. – Vaimon kanssa toki neuvoteltiin asuinmaasta, mutta en ole katunut päätöstä muuttaa Suomeen. Täällä on nyt koti, perhe, ystävät ja hyvä työnantaja.

Vanajanlinnassa kansainväliset asiakkaat kohtaavat kansainvälisen henkilökunnan

– 04012022 Yrittajat.fi/uutiset –

Majoitus- ja ravintola-aloilla on viimeiset pari vuotta sahattu täyskiireen ja koronasulkujen välimaastossa. Epävarmuuden vallitessa on saatettu suuntautua töihin muille aloille, missä työllisyystilanne on tasaisempi.
– Se on ymmärrettävää, sillä työntekijöillä on omat elämänsä, asuntolainoineen ja muine sitoumuksineen. Onneksi työvoiman joukkopakoa ei ole meillä näkynyt ja useamman kuukauden rajoituksista huolimatta 2021 oli meille plussavuosi, kiittelee Vanajanlinna Groupin Mika Walkamo.

Vanajanlinnaan ensimmäiset ei-suomalaiset työntekijät saapuivat jo parisenkymmentä vuotta sitten. Tekijät ovat kotoisin niin EU-alueelta kuin sen ulkopuolelta, kuten esimerkiksi Tunisiasta, Venäjältä ja Uudesta Seelannista, Thaimaasta ja Filippiineiltä. Suurin osa heistä on rakkauden perässä Suomeen muuttaneita.
– Ilman kansainvälisiä osaajia emme pärjäisi tällä hetkellä. Onhan se erinomaista asiakaspalvelua, kun meillä on englannin ohella vaikkapa venäjän, ranskan tai hebrean kielen osaajia kansainvälisille asiakkaillemme. Lisäksi olemme palkanneet myös osatyöllistettyjä yhteistyössä Kiipulan ammattiopiston kanssa.

Viimeisimmät rajoitukset ravintoloiden aukioloaikoihin eivät Walkamon mukaan joulun rauhallisemman luonteista sesonkia pilanneet, mutta kismittävät kuitenkin yrittäjää.
– Mielestäni rajoitusten suhteen hallitus mikromanageeraa ja THL:n puolella silmätikkuna ovat ravintolat. Kuvittelepa, jos Alkot suljettaisiin, niin johan alkaisivat rokotukset rokkaamaan, naurahtaa Walkamo.

Walkamo kuvailee, että Vanajanlinnan kaltaisessa paikassa kaikki pitää aina myydä omina tilaisuuksinaan, olipa kyse häistä tai presidentin vierailusta.
– Syksyllä meillä pidettiin EU-ulkoministerien huippukokous. Arvelen, että paikalla oli enemmän Supon kuin omaa henkilökuntaa. Kaikki tilaisuudet tuovat hienoa vaihtelua tähän työhön, kun asiakkaat, järjestelyt ja menut ovat niin erilaisia. Niiden järjestäminen ja laatukriteerien täyttäminen ovatkin tehneet meistä alan ”kasvattajaseuran”, mitä arvostetaan CV:ssä.

Panostuksia seutuun ja kotimaan matkailuun

Suomen ykköskentäksi rankatulla Linna Golfilla on pelaajia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kenttäbongareita eli vierailevia pelaajia käy todella paljon. Vanajanlinna Groupin lähitulevaisuus näyttää hyvältä eri toimipaikoissa, kunhan koronasta selvitään.
– Visionamme on, että saisimme linnan seudulle lisää resort-tyyppisiä palveluja: tenniskenttiä, padelia, sähköpyöriä, loma-asuntoja ja myös vakituisia asujia. Kaavoitus-, tonttimyynti- ja rakennusprosesseineen nämä ovat useamman vuoden mittaisia hankkeita.

Vanajanlinnan historia on värikäs. Tohtori Carl Wilhelm Rosenlew rakennutti paikan itselleen metsästysmajaksi valmistuen vuonna 1924. 1940-luvulla linna oli saksalaisomistuksessa ja sittemmin jouduttiin luovuttamaan sotakorvauksena Neuvostoliitolle. 1950-luvulla paikka siirtyi kommunistiseen työväenliikkeeseen nojautuvan Sirola-opiston omistukseen. 1996 Hämeenlinnan kaupunki lunasti Vanajanlinnan omistukseensa ja on ollut vuokrattuna nykyisten yrittäjien matkailutoiminnalle vuodesta 1998.
– Uskon, että kaupungin sijoitus aikanaan tähän paikkaan on tuottanut moninkertaisesti katetta matkailu- ja verotulojen myötä, kertoo Walkamo.

2024 Vanajanlinnan rakentamisesta on vierähtänyt 100 vuotta. Walkamo paljastaa, että taustalle perustettu juhlavuoden yhdistys aikoo toteuttaa muun muassa juhlavuoden kirjan ja eri tapahtumia, hyödyntäen puitteita myös kaupungilla ja Verkatehtaalla.

Paikallispolitiikassa vaikuttava Walkamo uskoo Hämeenlinnan tulevaisuuteen ja siihen, että kaupunkiin saadaan uutta potkua.
– Täytyy myös muistaa, että kauaskantoisemmat kehityshankkeet, kuten esimerkiksi Hämeensaaren tai Ykköskorttelin kaltaiset hankkeet vaativat noin kymmenen vuotta valmistuakseen. Nostokurkia pitää muutenkin saada lisää kaupunkiin. Toki itse satsaisin matkailuun ja tapahtumiin, vaatii Walkamo.

FAKTAA

Vanajanlinna Group
Perustettu: 1998
Kotipaikka: Hämeenlinna
Toimiala: Hotelli (päätoimiala), Juhlatilat, juhlahuoneistot, Kartano, Kokouspalvelut, Kokoustilat, konferenssitilat, Ruokaravintola
Liikevaihto:  arvio 6 m€ (2021)
Henkilökuntaa: 42 (osa-aikaisesti yli 100)
Toimipaikat: Hotelli Vanajanlinna (Hämeenlinna), Linna Golf (Hämeenlinna) Mukkulan Kartano (Lahti), Levi Spirit (Kittilä), Metsänvartijan tila (Janakkala), Linna Golf (Hämeenlinna), Vanajanlinna Catering (koko Suomi)