Tekijä

 

Olen aina ollut suomalaisen työn, maan ja yrittäjyyden puolella. Olen tehnyt työtä, tarjonnut työtä ja luonut työtä.


Yrittäjänä olen tottunut siihen, että asiat pitää tehdä.


Mika Walkamo
Kokoomus

Asiat pitää hoitaa

Terve talous

Terve talous on hyvinvoinnin perusta. Valtion velkaantuminen on saatava kuriin, yrittäjien asemaa on helpotettava ja veroja on alennettava. Suomi elää työllä. Työ on parasta sosiaaliturvaa, ja

sen pitää aina olla kannattavaa.

TURVALLISUUS ON TAATTAVA

Tunnemme historiamme ja tiedämme, että se voi toistaa itseään. Meillä on oltava vahva oma armeija ja kyky puolustaa itsenäisyyttämme puolustusliitto NATOn jäsenenä.

 

ARVOKAS MAA- JA METSÄTALOUS

Meidän on oltava ruoantuotannon suhteen huoltovarmoja. Viljelijät ovat myös yrittäjiä ja työnantajia, ja heidän asemaansa täytyy parantaa. Metsäsektori on korvaamaton osa talouttamme.

Suomalainen metsänhoito on kestävää ja maailman huippua. Pidetään sitä koskeva päätöksenteko omissa käsissämme.

VALTION keskittyTTÄVÄ olennaiseen

Valtion rooli on huolehtia siitä, että meillä kaikilla on hyvät peruspalvelut.  Valtion rooli ei ole holhota ihmisiä eikä yrityksiä.

 

Viinit ruokakauppoihin, aukiolot vapaaksi ja väljyyttä rakennusmääräyksiin.

OMAVARAINEN ENERGIA

Energian raju hinnannousu voidaan estää vain luomalla Suomeen riittävästi omaa energiantuotantoa. Tarvitsemme ydinvoimaa sähköntuotantoon ja puuta lämmitykseen. Uusiutuvaan energiaan tarvitaan investointeja ja innovaatioita.

Suosittelijat
Mika

Olen pitkän linjan matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan yrittäjä. Olen toiminut Vanajanlinna Groupissa vuodesta 1998. Yrittäjänä olen tottunut siihen, että asiat tehdään, eikä vain puhuta. 

 

PERHE JA TAUSTA

 

Olen yksinhuoltajaäidin poika, ja minulla on kolme sisarusta. Asuimme vuokra-asunnossa Hämeenlinnassa Nummella 1970-luvulla.

Perhe on meille kaikille ensiarvoinen tuki ja turva. Minua tukevat ja komentavat poikani Max, puolisoni Heidi ja labradorinnoutajamme Lumi.

 

LUOTTAMUSTEHTÄVÄT

 

  • Hämeenlinnan kaupunginhallitus 2021 –

  • Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto 1992 - 2000, 2021 –

  • Hämeen Yrittäjät, varapuheenjohtaja 2021 -

  • Suomen Golfammattilaisten PGA ry, puheenjohtaja 2009 – 2019

 

TEHTÄVÄT OSAKEYHTIÖISSÄ

 

  • Hämeenlinnan elinkeinoyhtiön Linnan Kehitys Oy, hallitus 2021 –

  • Vanajanlinna Oy, hallituksen puheenjohtaja 1998 – 2021

  • Salibandyliiga Oy (nykyään SSBL Salibandy Oy), hallituksen jäsen 2013 – 2015

  • Linna Golf oY, puheenjohtaja 2004 – 

  • HHJ 2022

 

TUNNUSTUKSET

 

  • Tasavallan Presidentin myöntämä Suomen Leijonan Ritarikunnan ritarimerkki 2017 

  • Hämeen kauppakamarin myöntämä kultainen elämäntyömerkki 2018

  • Hämeen maakunnallinen yrittäjäpalkinto 2008

  • Vuoden yrittäjä Hämeenlinnassa 2003

 

BLOGI
Hei hallitus, pikavipit ovat vaarallisia!
2023-01-20 17:06 Hei hallitus, pikavipit ovat vaarallisia!   Hämeen Sanomat 21.1.2023   "Jopa minun labradorinnoutajani Lumi tietää, että hallituksen jatkuva velanotto voi johtaa vakaviin ongelmiin"   Pihtiputaan mummokin tietää, että korkeissa koroissa piilee iso riski. Yläkoululainen nuorikin tietää, että pikavipit ovat vaaraksi. Jopa minun labradorinnoutaj...
Vasemmiston lisäverot!!!
2023-01-05 15:08 Hei vasemmisto, voisimmeko saada vielä yhden uuden veron?   Hämeen Sanomat 5.1.2023   Tulovero. Kuntavero. Kiinteistövero. Arvonlisävero. Alkoholivero. Autovero. Metsävero. Polttoainevero. Sähkövero. Lähdevero. Varainsiirtovero. Ympäristövero. Perintövero. Yle-vero. Valmistevero. Kirkollisvero. Lahjavero. Maastapoistumisvero.   Jokainen valti...
Hei hallitus, älä kasvata veropohjaa vaan kasvata kansalaisten varallisuutta
2022-12-22 11:06 Hei hallitus, älä kasvata veropohjaa vaan kasvata kansalaisten varallisuutta Verkkouutiset.fi 22.12.2022   Hallitus perustelee uusia veroja sillä, että se on ”veropohjan paikkaamista”, koska hallituksen mukaan ”verotuksessa on aukkoja”.  Tällainen puhe on pelkkää sumutusta ja sanakikkailua. Hallitus yrittää saada jokaisen uuden veron näyttämään...
Nato tukikohta Hämeeseen?
2022-12-12 14:05 Hei Nato, saisimmeko tukikohdan Hämeeseen?   Hämeen Sanomat 12.12.2022   Suomi on Nato-jäsenyyden kynnyksellä. Asiantuntijoiden mukaan jäsenyys vahvistuu viimeistään ensi kesänä. Askel on maallemme merkittävä ja monin paikoin vielä tienä tuntematon. Varmaa on, että jäsenyyden ansiosta sekä kansalaisten turvallisuudentunne että maamme turvallisu...
Hei hallitus, älä kasvata veropohjaa
2022-11-22 11:53 Hei hallitus, älä kasvata veropohjaa vaan kasvata kansalaisten varallisuutta   Hallitus perustelee uusia veroja sillä, että se on ”veropohjan paikkaamista”, koska hallituksen mukaan ”verotuksessa on aukkoja”. Tämä ajatusmalli on täysin pielessä. Oikeastihan verot ovat ihmisten omaa rahaa. Mitä enemmän hallitus kehittää uusia veroja, sitä enemmän ...
Tule tiimiin...

 

Tule mukaan vaalitiimiin. Jokaiselle löytyy sopiva paikka,

eikä suuria ei tarvitse ponnistaa.

 

Tehdään yhdessä iso askel Hämeen hyväksi!

 

Laita postia ja olemme sinuun yhteydessä mitä pikimmin!

  

Nimi  
Sähköposti  
Puhelin